Väli-Klemelä Annamaria

Vieraana Annamaria Väli-Klemelä
Annamaria Väli-Klemelä
HR- ja vastuullisuusjohtaja, Luhta Sportswear Company
Annamaria Väli-Klemelä on ihmisistä ja yrityskulttuurista kiinnostunut HR-, viestintä ja vastuullisuusalan ammattilainen. Hän on myös puoliso ja äiti, joka keksii parhaat ideansa lenkkipoluilla ja kertoo metsässä liikkumisen sekä suunnistamisen olevan parhaita keinoja mentaalisen kuorman tyhjentämiseen. Annamarian intohimo ja osaaminen ovat työyhteisön muutostilanteissa ja kulttuurin johtamisessa, työssään hän on ollut mukana luotsaamassa isoja organisaatiomuutoksia. Annamaria syttyy aina, kun keskustelun aiheena ovat johtaminen ja ihmisten välinen vuorovaikutus. Oman uransa aikana hän on läpikäynytkin melkoisen johtamiskoulun, noustessaan ensimmäiseen kansainväliseen johtoryhmätehtävään vain 26 vuotiaana. Uransa tärkeimpänä oppina Annamaria pitää taitoa pysähtyä kuuntelemaan hiljaisia hetkiä ja tulkitsemaan lauseita, joita ei haluta ääneen sanoa. Hän kokee vahvasti, että kuunteleminen on yksi tärkeimmistä johtajan taidoista. Hyvä johtaja kuulee, ei vain kuuntele.
Annamaria ampuu alas myytin siitä, että paras kuuntelija olisi porukan hiljaisin henkilö. Hyvä kuuntelija ei pelkästään kuuntele hiljaa, hän keskittyy kuulemaan ja osaa tämän jälkeen myös tarvittaessa toimia. Hyvä kuuntelija on läsnä ja antaa tilaa keskusteluissa, mutta myös tarttuu asioihin, kysyy tarkentavia kysymyksiä ja ennen kaikkea vie asioita eteenpäin. Hyvän johtajan merkkinä Annamaria pitää kykyä muuttaa kuuntelu teoiksi. Tärkeää ei ole vain vastaanottaa tai havainnoida tietoa. Tärkeintä on se, mitä tapahtuu signaalin vastaanottamisen jälkeen.
KATSO ANNAMARIAN VINKIT

Annamaria näkee kuuntelemisen olevan yksi keskeisimmistä taidoista sekä omassa tehtävässään että organisaation johtamisessa yleisestikin. Hän mieltää kuuntelun nimenomaan taitona, jota jokainen voi opetella ja jossa voi kehittyä. Hän myöntää, ettei itsekään ole aina ollut hyvä kuuntelija. Kuuntelijana hän on opetellut olemaan paremmin läsnä hetkessä, antamaan keskusteluissa tilaa ja etenkin reagoimaan kuulemaansa. Työssään hän on usein saanut kiitosta siitä, että hän rohkeasti esiinnostaa hiljaisia signaaleja ja toimii organisaation korvina
Annamaria Väli-Klemelä ja Tiina Savia vierailevat Etätyöfoorumin suorassa lähetyksessä 8.3.2022. Aiheena on tuolloin kuuntelu.
ANNAMARIA VÄLI-KLEMELÄN AJATUKSET MUUTTUNEESTA TYÖYMPÄRISTÖSTÄ
