Lippojoki Mari

Vieraana Mari Lippojoki
Mari Lippojoki
HR-johtaja, Premix Group Oy
Mari Lippojoki toimii tällä hetkellä noin 100 hengen perheyrityksessä, Premix Oy:ssä, henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Lähes 30 vuotisen työuransa aikana Mari on toiminut erilaisissa rooleissa, eri toimialoilla ja erikokoisissa kansainvälisissä yrityksissä kuten Nokialla ja Carlsberg Groupissa/Sinebrychoffilla. Teknisestä peruskoulutuksestaan huolimatta, kaikki Marin roolit ovat aina liittyneet jollain tavalla ihmisten kehittämiseen. Hän on hyvin kiinnostunut ihmisistä, ihmisten erilaisuudesta ja ihmisiin vaikuttamisesta. Mari pyrkii ajattelemaan ihmisistä ensisijaisesti positiivisesti ja vaalimaan ilmapiiriä, jossa kaikki haluavat toisilleen hyvää - ja jossa jokainen pääsisi loistamaan.
Kun Mari bongasi Etätyöfoorumin LinkedInistä, niin hän ihastui välittömästi talokuvaan. Siinä on Marin mielestä hienosti kiteytetty johtamisen tärkeät peruselementit. Otsikon ei kuitenkaan tarvitsisi Marin mielestä olla ETÄTYÖfoorumi, koska nuo talon palaset ovat täysin valideja myös lähityössä. Koronan aiheuttamassa etätyömoodissa johtamisessa kanavat ovat toki muuttuneet. Mari muistuttaa, että kansainvälisissä työympäristöissä etäjohtaminen on ollut ihan normitilanne ennen koronaakin eikä teknologia ole ollut kommunikoinnin ja johtamisen tukena sillä tasolla kuin nyt. Hän itse kokee yhteisöllisyyden ja innostuksen luomisen olevan etämoodissa haastavinta – ja sen ettei toista ihmistä pysty kameran takaa katsomaan suoraan silmiin.
KATSO MARIN VINKIT

Marin mielestä jokainen ihminen tarvitsee palautetta ja ansaitsee sitä. Kuitenkin se, paljonko sitä kukin ihminen ylipäänsä tarvitsee tai haluaa, saatika kuinka sitä tulisi toiselle ihmiselle antaa, riippuu paljon ihmisestä.
Mari Lippojoki puhuu mielellään eteenpäin vievästä palautteesta. On kyse sitten positiivisesta tai korjaavasta palautteesta, sen tulisi joka tapauksessa auttaa yksilöä tai tiimiä onnistumaan. Palautteen pitäisi viedä ihmistä oikeaan suuntaan hänen oivallettuaan minkälaista toimintaa tulisi jatkaa - tai korjata. Mari kokee, että palautteen saaminen, ja myös antaminen, vaatii sekä kypsyyttä että ennen kaikkea hyvää psykologisen turvallisuuden tunnetta - luottamusta.
Mari Lippojoki ja Hermanni Harju vierailevat Etätyöfoorumin suorassa lähetyksessä 12.4.2022. Aiheena on tuolloin palaute.
MARI LIPPOJOEN AJATUKSET MUUTTUNEESTA TYÖYMPÄRISTÖSTÄ
